Uskon ja rakkauden hiljainen kaveri
”Eikä toivo ole turha” (Room. 5:5), sanoo Raamattu, eikä kukaan tiedä kuinka totta se on, niin hyvin kuin se, joka on toivonsa menettänyt. Toivo on hiljaista luottamusta, jota ilman rakkaus kuolee, eikä uskokaan pysy hengissä.
Mistä toivo alkoi? Raamatun lehdillä ihminen kulkee luomisesta lankeemukseen ensimmäisen kolmen luvun aikana. Kaikki oli täydellistä, yksi väärä päätös ja kaikki oli menetetty. Syyllisyyttä poteva ja epätoivoinen ihminen piiloutuu Jumalalta, siltä ainoalta, joka voisi häntä auttaa. Jumala ei kuitenkaan salli ihmisen jäädä piiloon, vaan lähtee etsimään tätä. Jumala langettaa rangaistuksen, eli harjoittaa oikeudenmukaisuutta, mutta samalla Hän lahjoittaa toivon: Kerran on tuleva ”vaimon siemen” (1.Moos. 3:15 KR38), joka murskaa käärmeen pään. Siinä on toivon alku, ilosanoma ensimmäisessä muodossaan.
Toivon siementä saamme seurata läpi Raamatun. Se on läsnä Jumalan lupauksessa Abrahamille: ”Sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3 KR38). Vilahduksen siemenestä näemme siinä kun Juuda tarjoutuu jäämään vangiksi veljensä puolesta (1. Moos. 44:18-34) ja siinä kun Joosef antaa veljilleen anteeksi (1. Moos.50:20). Toivon siementä odotetaan myös Jumalan lupauksessa Daavidin jälkeläisestä, joka hallitsisi ikuisesti (2. Sam. 7:13-14). Siemenen voi jo tunnistaa Jesajan profetiassa neitsyestä, joka synnyttää pojan, jonka nimi on Jumala kanssamme (Jes. 7:14). Lopulta pääsemme siemeneen itseensä; Jeesukseen, joka ottaa pois maailman synnin (Joh. 1:29), murskaa käärmeen pään, kuolemalla kuoleman voittaa ja jossa toteutuu Jumalan profeetta Jeremian kautta antama lupaus tulevaisuudesta ja toivosta (Jer. 29:11).
Minä olen laittanut toivoni moniin asioihin: perheeseen ja puolisoon; omaan ahkeruuteeni ja taitooni; ihmiskunnan älykkyyteen ja tieteeseen; yhteiskuntaan ja rahaan. Yksi toisensa jälkeen nämä epäjumalani ovat kaatuneet. Mikään niistä ei ollut kestävä perusta toivolle.
Jäljelle on jäänyt se aito ja alkuperäinen toivon lähde. Se ainoa, joka kestää kaikki elämän myrskyt. Se, jonka tieltä poikennut voi löytää uudelleen. Jumalan kaikkivaltius, ikuinen elämä Hänen luonaan ja lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)
Kirjoittaja on Ylöjärven seurakunnan vapaaehtoinen ja Usko ja elämä -toimintaryhmän jäsen.
