Me rakennamme samaa muuria
Arjen työssä sitä helposti ajattelee tekevänsä omaa pientä osuuttaan – hoitavansa oman tonttinsa ja siirtyvänsä seuraavaan tehtävään. Mutta joskus on hyvä pysähtyä kysymään: mitä kokonaisuutta minä oikeastaan olen rakentamassa?
Nehemian kirja kertoo Jerusalemin muurin rakentamisesta tilanteessa, jossa kaikki oli hajalla. Luvussa 3 kuvataan yksityiskohtaisesti, miten työ eteni: yksi korjasi porttia, toinen muurin pätkää, joku rakensi oman kotinsa kohdalla. Teksti luettelee nimiä ja työalueita melkein arkisen oloisesti.
Silti siinä on jotakin pysäyttävää. Muuri ei noussut siksi, että joku teki kaiken. Se nousi, koska jokainen teki oman osansa. Työ oli jaettu, mutta päämäärä oli yhteinen.
Sama ajatus koskettaa myös tämän päivän seurakunnan työtä. On monenlaisia työmuotoja: kohtaamisia, tapahtumia, hiljaisempaa taustatyötä, näkyvää ja näkymätöntä. Ulospäin ne voivat näyttää erillisiltä. Mutta oikeasti ne liittyvät toisiinsa enemmän kuin ehkä huomaammekaan.
Yksi rakentaa pohjaa, toinen jatkaa siitä. Yhden työ mahdollistaa toisen työn.
Nehemian kirjan kuvauksessa toistuu ajatus: “hänen jälkeensä rakensi…” Se on kaunis kuva ketjusta, jossa työ kulkee ihmiseltä toiselle. Kukaan ei rakenna yksin, eikä kenenkään osuus ole merkityksetön.
Ehkä juuri tässä onkin tärkeä muistutus meille kaikille: emme elä emmekä tee työtä irrallamme toisistamme. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta, usein sellaista, jota emme itse näe valmiina. Ja silti jokainen kivi, jokainen kohtaaminen, jokainen hetki on osa sitä.
Voisiko tämän viikon ajatus olla yksinkertainen: minun tehtäväni on tärkeä – ja niin on myös sinun. Kun pidämme siitä kiinni, saatamme huomata rakentavamme yhdessä enemmän kuin arvaammekaan.
