Koti-ikävä
Kuulutko sinä niihin, joiden mielestä koti on paras paikka?
Minä olen yksi niistä. Reissun jälkeen tuntuu mahtavalta, kun saa laskea eteisen lattialle kassit ja huokaista, kuinka ihanaa on olla omassa kodissa. Puhumattakaan tunteesta, kun illalla saa mennä omaan sänkyyn ja painaa päänsä omaan tyynyyn? (Olen sen ikäinen, että yksi yö huonolla tyynyllä saa aikaan viikon ”niskavamman”…).
Koti on paikka, jossa saan olla ihan oma itseni. Ei tarvitse miettiä ulkoisia asioita, ei tarvitse olla sosiaalinen, jos ei tahdo. Ei tarvitse pinnistellä. Koti on turvapaikka. Paikka, jossa on rakkaat ihmiset ja tärkeät tavarat.
En voi kuitenkaan kieltää, etteikö reissussakin ole omat puolensa ja erityisesti odottaminen ja matkaanlähtö ovat mukavia juttuja. Mutta. Mitä kauemmin olen ollut reissussa, sitä makeampi on kotiinpaluu.
Meidän reissu täällä maan päällä on väliaikaista ja lopullinen määränpää on iankaikkinen elämä taivaassa. Meidät on tehty taivasta varten. Ehkä sen takia me tunnemme täällä maan päällä niin usein levottomuutta ja alituista kaipausta jonnekin. Ei olla ihan vielä ihan perillä.
Juttelin eilen ystäväni kanssa puhelimessa kuolemasta ja ihmisten suhtautumista kuolemaan. Usealle tuntuu olevan vaikeaa puhua siitä tai vaikka suunnitella omia hautajaisia etukäteen. Kuitenkin, kuten Juice on lausunut; ”Ei elämästä selviä hengissä”. Toisin sanoen, kaikkien päivät päättyvät joskus ja puhumattomuus siitä ei muuta asiaa. Siihen voi kuitenkin vaikuttaa, minne on menossa. Oma reissuni on varmaan vielä vähän kesken, vaikka rinnassa on sopivasti pientä koti-ikävää Isän luokse. Vielä kuitenkin nautin hyvillä mielin matkasta ja toivon, että perillä sanotaan: ”Hyvin tehty, kiva kun tulit kotiin!”.
”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.” (Ps.73:25)
