Sivussa olevia keskipisteitä
En tiedä miksi Tallinnan vanhan kaupungin kadut tuntuvat niin kiinnostavilta kävellä. Monet luodot ovat saaneet aikanaan luovuttaa veden hiomia kiviä katukiveyksiä varten. Hevosten kavioiden kopsetta. Käsityöläisten kiireisiä askelia aamuvarhaisella. Raatiherrojen kantojen kopinaa ja nyttemmin turistiparvien viipyileviä siirtymisiä kohteesta toiseen. Kaikki askeleet kiertyvät Raatihuoneen torin ympärille. Tori on saanut olla tyhjänä, vailla minkään vallan patsasta keskipisteessään. Mutta joitain aikoja sitten tori sai rauhanomaisen keskipisteen. Ja aivan niin kuin virolainen pilke olisi ollut silmäkulmassa, keskipiste on sopivasti hieman sivussa.
Patsas, joka ihmistä kookkaampana ilmestyi neljän kadun risteykseen vastapäätä Kirjailijataloa, on omistettu kertojalle ja ihmisyyden tutkijalle. Jaan Kross on raskasta sarjaa sekä tarinoiltaan että julkaisumäärältään. Suomennettuja teoksia löytyy kirjastoista ja ne avaavat meille kiinnostavia näkökulmia sekä ihmiseen että Viron vuosisatoihin. Yle Areenasta löytyy myös dokumentti, jossa Erno Paasilinna haastattelee Krossia Laulavan vallankumouksen päivinä.
Anne Friedille ei ole Suomessa patsasta. Kirjailija, filosofi ja maailmankansalainen jätti kuitenkin syvän jäljen sekä humaanin, aineettoman perinnön hänet tunteneille. Jaan Krossille Anne Fried tuntuu olleen sivussa ollut keskipiste, jonka luo hän hakeutui aika ajoin. Kirja ’Anne Fried ystävien silmin’ päättyy Jaan Krossin sanoihin: ” Kun etsin sovintoa maailman kanssa, tulen Sinun luoksesi saamaan neuvoa, Anne. Kun etsin maailmasta rauhan lähteitä, kysyn Sinulta missä ne ovat, Anne. Kun ojentaudun pitemmäksi Jumalan edessä, siksi kai että hän näkisi minut, huomaan säikähtäen: olen tukenut käteni Sinun linnunolallesi, Anne, Sinun siipikyhmyillesi, joista juuri kasvaa enkelin siivet. Anne, anna anteeksi minulle. Ja ole ikuisesti kiitetty.” (Suom. Juhani Salokannel)
